Mitä narsistinen haava tarkoittaa tässä tekstissä?

Se on psykoanalyyttinen vertauskuva minäkokemuksen kivuliaalle haavoittuvuudelle: arvostelu, tunkeutuminen tai vähättely voi tuntua minän rajojen uhkalta, kun taas itsepäisyys, ajattelu ja yksinolo voivat suojata identiteettiä. Käsite on teoreettinen malli, ei itsenäinen lääketieteellinen diagnoosi.

Onko rajatilatasoinen persoonallisuusorganisaatio sama kuin epävakaa persoonallisuushäiriö?

Ei. McWilliamsilla borderline tarkoittaa psykodynaamista persoonallisuuden organisaatiotasoa neuroottisen ja psykoottisen tason välissä. DSM-5-TR:n epävakaa persoonallisuushäiriö on erillinen, määritelty diagnoosi, joka vaatii yksilöllisen ammattilaisarvion eikä pelkkää samaistumista sitaattiin.

Mistä sivujen 475–478 pitkät lainaukset ovat peräisin?

Teksti osoittaa ne André Greenin teokseen The Work of the Negative. Sivut kuuluvat ilmeisesti venäjänkieliseen laitokseen, mutta kääntäjää, kustantajaa ja vuotta ei nimetä. Sanamuotoa ja sivutusta ei siksi voi siirtää ranskan- tai englanninkieliseen laitokseen tarkistamatta.

Mitä ”iho-minän” kuva tarkoittaa?

Se on Didier Anzieun psykoanalyyttinen käsite minästä psyykkisenä kuorena, joka liittyy kehon ihon, rajojen ja kannattelun kokemuksiin. Greenin kuva nyljetystä ihosta välittää äärimmäistä herkkyyttä, mutta ei tarkoita kirjaimellista vammaa eikä toimi diagnostisena testinä.

Miksi itsepäisyys ja oma ajattelu esitetään puolustuksina?

Kuvatussa mallissa vastustaminen ylläpitää erillisyyden tunnetta, kun suhteet koetaan tunkeutuviksi tai vähätteleviksi. Sama keino voi tukea autonomiaa mutta jäykistyessään lisätä ristiriitoja ja eristäytymistä; käyttäytyminen yksin ei kerro sen syytä.

Voiko narsistisesta haavasta ”kasvaa yli”?

Teksti jättää kysymyksen avoimeksi. Hädin tuskin parantuneen haavan kuvaa ei pidä lukea lääketieteelliseksi ennusteeksi parantumattomuudesta: tavat kohdata häpeää, rajoja ja suhteita voivat muuttua, ja sopiva apu riippuu ihmisen tavoitteista, tilanteesta ja riskeistä.

Miksi kirjoittaja lisää kommentteja hakasulkeisiin?

Ne erottavat kirjoittajan pohdinnan Greenin lainauksesta. Hän kysyy, milloin syiden etsiminen auttaa, milloin selitys muuttuu rationalisoinniksi ja missä yksilöllisyyden puolustaminen vaihtuu tuskalliseksi vieraantumiseksi. Kommentit eivät ole Greenin sanoja.

Narsistinen haava

Tässä kirjoituksessa puhumme borderline-persoonallisuusorganisaatiosta – ihmisistä, joiden psyyke tasapainoilee jossakin ”liian normaalien ollakseen hulluja ja liian hullujen ollakseen normaaleja” välillä, kuten Nancy McWilliams on asian ilmaissut.

🪞

”Narsistinen haava, joka tietenkin on peräisin lapsuudesta, on tuskin ehtinyt parantua. Se voi aueta uudelleen pienimmästäkin syystä. Kirjaimellisesti näyttää siltä kuin se olisi parantumaton; liian suora lähestyminen aiheuttaa voimakasta psyykkistä kipua. Tässä yhteydessä viitataan usein minän rajojen häiriöön, ja on varmasti runsaasti näyttöä siitä, että näennäisen normaalin sosiaalisen toimintakyvyn alla minä kärsii kaikkein vaarallisimmasta kaoottisesta narsistisesta taloudesta ilman vakiintuneita rajoja. Tästä syntyy vaikutelma potilaista, joilta ’iho on nyljetty pois’. Potilaat puhuvat psyykkisestä kuorestaan ulompana kerroksena, jonka irrotessa iho jää suojaamattomaksi kaikenlaista aggressiota vastaan. Tämän ’iho-minän’ (Anzieu) ominaisuuden seurauksena on äärimmäisen jäykkä rakenne, joka voi antaa vaikutelman lujuudesta, vaikka kyse on, kuten tiedämme, taipumattomuudesta; mikä tahansa konflikti voi helposti muuttua ympäristölle (ja joskus jopa analyytikolle) käsittämättömäksi itsepäisyydeksi. Joustamattomuus näyttää tietenkin usein hyveeltä: uskollisuudelta moraalisille periaatteille, tinkimättömyydeltä. Todellisuudessa anaalinen narsismi muodostaa tällaisille subjekteille sisäisen akselin, todellisen näkymättömän proteesin, joka pitää heitä koossa…”

— André Green, Negatiivisen työ, s. 475

➕️

”Vastustaminen osoittautuu näille subjekteille elintärkeäksi; sen avulla he voivat paremmin määrittää identiteettinsä rajat, jotka eivät muuten olisi voineet muodostua kuin tämän taistelussa löydetyn toiminnan kautta 💪… Konfliktitilanteet tarjoavat myös mahdollisuuden toistaa vanhempien aiheuttamaa traumaa, joka liittyy heidän vähättelevään katseeseensa.”

— André Green, Negatiivisen työ, s. 476

[Ja ehkä tällä kertaa siitä voisi selvitä voittajana? Ikuinen yritys pelata uudelleen se vanha ”tappio”?]

⬇️

”Vanhemmilta odotetun tuen sijasta he saattoivat arjen vaikeuksissa kuulla: ’Sinä et pysty!’ Sen jälkeen jokainen uusi vastakkainasettelu vahvisti psyykkistä tukea, joka oli syntynyt siitä, että subjekti oli ratkaissut eteen tulleen ongelman. Voidaan huomata, että se, mitä pidetään tahdonvoimana tai itsepäisyytenä, perustuu todellisuudessa alemmuudentunteeseen ja asettuu masokistisen alistumisen houkutusta vastaan.”

— André Green, Negatiivisen työ

[Ja tässä voi tietysti alkaa pohtia tahdonvoiman alkuperää. Mutta se on taas psykoanalyytikkojen ikuinen temppu: he yrittävät löytää alkuperän, vaikka ehkä sillä ei ole mitään väliä, miten jokin toimii. Jos se auttaa ihmistä elämään ja kasvamaan eikä haittaa muita, mitä väliä sillä on, saako se alkunsa alemmuudentunteesta, lapsuuden ahtaalle ajamisesta, biokemiallisista reaktioista, geneettisistä ketjuista tai jostakin muusta – jos se toimii eikä häiritse… Mutta jos ihminen toistaa liian usein, että ”se toimii eikä häiritse”, ehkä kannattaa miettiä, onko kyse affirmaatiosta ja yllä oleva ajatus rationalisoinnista. 😅🙂‍↕️]

➕️

”Kohdatessaan sisäisen hyökkäyksen vanhempien imagoilta ja niiden suorilta tai epäsuorilta edustajilta ulkomaailmassa he löytävät yhden turvapaikan: äärimmäisen eristäytymisen, koskemattoman suojan vihollisen tunkeutumiselta – ja tämä turvapaikka on ajatus. Käytännössä nämä potilaat sanovat ’minun ajatukseni’ ja puhuvat siitä kuin omaisuudesta, johon heidän yksilöllisyytensä kätkeytyy. Se on viimeinen turvapaikka, ja jos se joutuu muiden käsiin, subjekti itse uhkaa kadota. Siksi tämän älyllisen narsismin voimakkaasti omistava puoli on välttämätön puolustus 🛡 objektin omistavuuden aiheuttamaa ’deindividualisaatiota’ vastaan. ’Tätä minulta ei voi ottaa pois!’ Ajatuksesta on tullut linnake, jossa subjektiivisuus kokonaisuudessaan on löytänyt viimeisen suojansa ennen antautumista. Ilman että mennään tällaisiin äärimmäisyyksiin, voidaan vähemmän avoimen konfliktisissa tilanteissa nähdä oman erityisyyden (jopa alkuperäisyyden) korostaminen: ’Haluan tehdä kaiken omalla tavallani’, ja siihen liittyvä tunne, että muut ihmiset estävät sitä.”

— André Green, Negatiivisen työ, s. 477

➕️

”Subjektiivisen alueen aggressiivinen puolustaminen voi selittyä jatkuvalla tunteella siitä, että muut loukkaavat sitä. Niin voimakkaasti, että yksinäisyys, joka tavallisesti koetaan asumattomana autiomaana, muuttuu paradoksaalisesti lopulta toivotuksi tilaksi.”

— André Green, Negatiivisen työ, s. 478

Negatiivisen työ

❓Mitä ”ajatuksen turvapaikka” merkitsee sinulle?

❓Voiko narsistisen trauman ”kasvaa yli”, vai opimmeko vain elämään sen kanssa?

❓Missä kulkee oman yksilöllisyyden suojelemisen ja tuskallisen vieraantumisen raja?

Tällaisia ihmisiä on ympärillämme paljon. Eikä heitä aina tunnista heti.

Lähiaikoina julkaisen sarjan tekstejä narsismista ja borderline-persoonallisuusorganisaatiosta – luvassa on paljon hyödyllistä ja yllättävää.

#NarsistinenTrauma #BorderlineTietoisuus #PsyykkinenPuolustus

Kategoria: Narsismi