Jatko-opintojen kolmas vuosi: silta psykoterapiaan

Jatko-opintojen kolmas vuosi: silta psykoterapiaan

Syyskuu merkitsi jatko-opintojeni kolmannen ja viimeisen vuoden alkua. Samalla jatkuu matkani psykologian maailmassa, joka on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Tämä opiskelun, tutkimuksen ja opetuksen täyttämä tie vie minua lähemmäs sitä, minkä koen todelliseksi kutsumuksekseni: psykoterapiaa. 🕎

Matkan varrelle on kertynyt paljon: kolmetoista julkaistua tieteellistä työtä, opiskelijoiden opettamista ja osallistumista ammatillisiin täydennyskoulutusohjelmiin. Silti nämä saavutukset ovat minulle ennen kaikkea sillan rakentamista — sillan, jonka rakennan itselleni ja muille, jotta tutkinnon valmistuttua voisin omistaa työni sille, että autan ihmisiä löytämään valoa myös sielunsa pimeimmistä nurkista.

⚜️ Pablo Picasson nimiin on liitetty ajatus:

Elämän tarkoitus on löytää oma lahjansa. Elämän päämäärä on antaa se eteenpäin.

Ajatus resonoi tieteellisen ja ammatillisen työni kanssa. Tutkimukseni keskittyy hyvän ja pahan dialektiikkaan, koska tulevana psykoterapeuttina minun täytyy ymmärtää myös sitä pimeyttä, jonka kanssa ihmiset voivat tulla vastaanotolle.

Tässä Irvin Yalomin ajatus on minulle erityisen tärkeä:

Ammattieettisyytemme tärkeä osa on se, ettemme sulje silmiämme miltään.

Lause kuvaa psykoterapian tehtävien syvyyttä ja vaikeutta. Terapeutteina emme voi kääntyä pois ihmisen luonnon synkimmistä ja kivuliaimmista puolista. Siihen tarvitaan teoreettisen tiedon lisäksi kykyä ymmärtää ja tuntea elämäntilanteiden syvyys sekä pysyä ihmisen rinnalla silloinkin, kun hän on tehnyt virheitä tai toiminut väärin. Pimeyden ymmärtäminen ei ole minulle vain akateeminen kiinnostuksen kohde vaan eettinen velvollisuus.

Jatko-opintojeni tutkimuksessa tarkastelen sitä, miten hyvän ja pahan dialektiikka vaikuttaa persoonallisuuden kehitykseen. Uskon, että negatiivisen välttelyn vähentäminen ja tietoinen suhde siihen voivat olla osa tuottavaa elämää.

Meidän terapeuttien on oltava avoimia myös omille pimeille ja häpeällisille puolillemme, ja joskus niistä kertominen antaa potilaalle mahdollisuuden lakata ruoskimasta itseään omista todellisista tai kuvitelluista rikkomuksistaan.

Ja haluan sanoa tämän erään suosikkiesiintyjäni sanoin:

Olen nähnyt kaiken Oxfordista Vauxhalliin,

Hummerista ja kokaiinista tarjottimilla aina katurobberiin,

Ilmaisista ostereista ja postinumeroista lenkkareiden alla —

Tunnen sekä tämän saaren pohjasakan että kiillon.

Tai kuten itse joskus kirjoitin:

Kellareista, narkomaaneista, olennoista ja tyhjyydestä,

Vakaisiin työhuoneisiin, väitöskirjoihin ja korkeuksiin.

Oli aikoja, jolloin sukellettiin pimeyteen,

Oli aikoja kirkkaita välähdyksiä, paratiisia silmien edessä.

Tämä tie ei ole vielä päättynyt, mutta näen jo sen suunnan. Kun saan tutkintoni valmiiksi, aion aloittaa psykoterapeuttisen työn ja omistaa työni sille, että autan ihmisiä tutkimaan omaa pimeyttään ja löytämään valoa.

Eräänä harmaana syysiltana

Vanha kulkija kulki vuoristopolkua.

Matkaa oli jäljellä enää vähän,

Mutta rotko avautui hänen eteensä.

Rotko ei pysäyttänyt kulkijaa:

Hän laskeutui rinnettä alas kiviä pelkäämättä,

Kiipesi toiselle puolelle ja tähtien valossa

Alkoi rakentaa siltaa rotkon yli.

Ohikulkija kysyi häneltä:

„Vanha mies, oletko menettänyt järkesi?

Olet jo toisella puolella.

Rauha ja lämmin yöpaikka odottavat sinua —

Miksi tuhlaat voimasi tähän?“

Vanha mies nosti päänsä:

„Tänä aamuna minun jälkeeni

Lähti nuori mies samaa polkua pitkin.

Minua tämä rotko ei enää pelota,

Mutta hän on nuori eikä vielä tunne elämää.

Olen vanha enkä tarvitse enää mitään itselleni.

Tämä silta ei ole minua varten. Se on häntä varten.“

Työtä on vielä paljon edessä, mutta olen valmis näihin haasteisiin ja toivon, että pystyn työni kautta tekemään maailmasta edes hieman paremman.

★★★★★ 5/5

Anton Kolhonen

Sähköposti: kolhonena@gmail.com
Kysymyksissä kirjoita minulle Telegramissa.